Harrastajateatterikesä -tapahtuma järjestetään taas Jyväskylässä 20.–22.8.2021, ja mukaan on valittu viisi harrastajateatteria eri puolilta Suomea. Valinnat teki Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja, teatteriohjaaja ja -opettaja Sanna Saarela.

 

Pinkkiä punatähden varjossa! Kuva Petri Tuohimaa
Kuva Petri Tuohimaa

 

Tapahtumassa esityksiä arvioi teatterialan ammattilaisen muodostama kolmen hengen raati, joka tapahtuman päätteeksi jakaa kunniamainintoja ja stipendejä yhteensä 1.000 € päätöstilaisuudessa. Tapahtuman raadissa vuonna 2021 ovat näyttelijä Jukka-Pekka Mikkonen, ohjaaja ja dramaturgi Seppo Honkonen sekä näyttelijä Jaana Pesonen.

Helsingin Gayteatteri HGT on ylpeänä mukana esiintyjäkaartissa näytelmällään Pinkkiä punatähden varjossa!

Eletään vuotta 1989 Itä-Saksassa. Philip Klahrmann saa uuden työpaikan luokanvalvojana lukiosta ja kaikki näyttää hetken oikein valoisalta. Mutta menneisyyden haamut eivät jätä häntä rauhaan, ja uudenvuodenaattona Philip pelmahtaa keskelle Itä-Saksan iloisinta viihderavintolaa, Schoppenstubea, jossa viihtyvät kaikki duunareista puolueen pamppuihin. Voivatko kaikki elää kuin luonto on tarkoittanut vai saavatko rohkeimmat maistaa uusnatsien rautanyrkkiä?

Pinkkiä punatähden varjossa vie katsojansa viimeiseen vuoteen ennen Berliinin muurin murtumista ja Saksojen yhdistymistä. Näytelmän olennaisena osana on sen ajan musiikki, homobaarien piilotettu yhteisöllisyys sekä dekadenssi disko.

Mikko Aution käsikirjoittama ja Jarno Pimperin ohjaama näytelmä on kunnianosoitus kaikille homobaareille sekä inspiraation antaneelle Itä-Saksan ainoalle DEFA-homoelokuvalle Coming Out.

”Esityksen historialliset puitteet on rakennettu vähäeleisesti, mutta toimivasti, ja päähenkilön matka on ajattoman samaistuttava myös tänä päivänä. Diskomusiikki ja dragshow’t siivittävät tarinan lentoon ja katsoja uppoutuu täysin Gayteatterin luomaan maailmaan.” – Sanna Saarela 

Päärooleissa: Simo Karhula, Saana Pekkala ja Nando de Bruijin
Muissa rooleissa: Tiina Rantala, Jani Verho, Juha-Pekka Hippi, Timja Shemeikka, Petteri Liedes, Ida Akkila, Mikko Autio ja Veli Toppinen
Ohjaus: Jarno Pimperi
Käsikirjoitus: Mikko Autio